Historia

Ylivieskan seudulla toimi jo 1940-luvulla eläinsuojeluyhdistys talousneuvos Rahkolinin toimesta ja toiminta uudelleen elvytettiin alkuvuodesta 1973. Perustamiskokous pidettiin Ylivieskan kaupungintalolla tammikuun 25. päivänä 1973. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi Paavo Mäki ja yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin lehtori Eine Kiljala. Toimialueiksi otettiin Ylivieskan lisäksi Sievi ja Alavieska.

Yhdistyksen tarkoituksena oli koota eläinsuojeluväkeä sekä pyrkiä vapaaehtoisella työllään avustamaan ja tukemaan kaupungin lakivastuullisia, virallisia toimielimiä näiden eläinsuojelu- ja valvontatehtävissä. Lisäksi toimintakohteisiin lueteltiin vuoden 1971 eläinsuojelulain tunnetuksi tekeminen, kotieläinten lainmukaisen kohtelun valvonta, valistustoiminta julkisessa sanassa sekä kouluissa, irtokoirien säilytystilojen saaminen Ylivieskan poliisille, kulkukissakannan hävittäminen alueelta,lemmikkieläinten hautausmaahanke sekä yhteydenpitäminen Suomen Eläinsuojeluyhdistykseen. Lisäksi tulevaksi toiminnaksi kirjattiin eläinten ystävien yhteistoiminnan kehittäminen sekä eläin- ja luonnonrakkauden kaikinpuolinen edistäminen. Muita tavoitteita uudella yhdistyksellä olivat mm. eläinsuojeluvalistustilaisuuksien järjestäminen kouluilla, yleinen eläinsuojelutietouden levittäminen, lemmikkieläinten hautausmaahanke, kulkukissojen- ja koirien kohtalon asianmukainen järjestäminen sekä käytännön eläinsuojelutyö.

Vuonna 1993 20-vuotisvuosikokouksen yhteydessä käsiteltiin sääntöjen 3§:n muutosta, jolloin yhdistyksen toimialueeseen tulisi Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin lisäksi myös Nivala, Haapavesi sekä Kalajoki. Vuosikokous hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti ja sääntöihin kirjattiin ”Ylivieskan kaupunki lähikuntineen.” Myöhemmin tehtiin vielä uusi sääntömuutos, jolla todettiin toimialueiden kunnat. Vuonna 2002 hallitus päätti hyväksyä käyttöön uudet, Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen mukaiset mallisäännöt.

Yhdistys käynnisti vuonna 2002 Rescue- projektin, jonka avulla pyritään löytämään terveille eläimille uusia koteja ja ehkäisemään näin niiden turha lopettaminen. Vuonna 2009 toiminnan laajennuttua järjestelmälliseksi, Ylivieskaan perustettiin kissatalo Viirula, johon kotia etsivät kissat ja muut pieneläimet sijoitettiin. Kissatalon ylläpito ja eläinten hoito hoidettiin vapaaehtoisvoimin. Vuokrattu kiinteistö sijaitsi alueella joka oli kaavoitettu uudisrakentamiseen ja vuokrasuhde päättyi kaupungin kanssa 2 vuoden jälkeen eli 31.5.2011. Uusia toimitiloja ei onnistuttu saamaan kaupungilta eikä vuokranantajaa löytynyt laajemmassakaan kyselyssä ja näin Viirulan toiminta päättyi 2-vuoden ja 2 kuukauden jälkeen.

Vuonna 2010 SEY:n piirissä tapahtuvan valtakunnallisen tunnettavuuden lisäämiseksi myös Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistys ry:n ylimääräinen yhdistyskokous hyväksyi uudet päivitetyt säännöt sekä uuden toiminimen. 16.11.2011 tuli voimaan yhdistyksen uudeksi nimeksi SEY Ylivieskan Seutu ry.